Vihreän soinnissa kaikuu sinuutesi huilu.

Me olemme taakkamme kantaneet kuin suuret kivet, mutta eikö olisi jo luopumisen aika vetten ylväitten pyhätöissä?

Kaikki nämä ajat tämä polku on kutsunut sinua hiljaisella kuiskauksenomaisella laululla.

Vedessä on sinun ikuisuutesi nimi.

Kaukaa lähelle matkojen päästä matkojen alkuun. Puhumatta. Unohtumatta.

Ilo on noussut puuhun puu pulputtaa puun versot ylevä äiti puu kaukaiset tuulet kantaa.

Ne kuuluvat ne kuiskaukset sateen jälkeen ne eilisten puheet alhaalla ruovikoiden hämyssä.

Olemme leiponeet tämän vihreän näihin puihin kertovat kevään henget elämän henget kuoleman kaukaiset tiu'ut.

Ollapa vapaa kuin puu kaikkensa menettänyt kuun silmän alla rohkeana uljaana.

Kevein askelin kulkevat he, jotka ovat tulleet nähdyiksi.

Lupaa kysymättä pyhyys hiipii mielen lähteiden yllä kuin usva se lainehtii ja kikattaa ja etsii paikkaa, johon asettua.