Blogi
Illuusiopuu
Olen luonut elämästäni ja sen ilmiöistä monenlaisia illuusioita. Yksi lempi-illuusioistani on sellainen, että jokin iso ja valtavan suuri puu kannattelee taivasta. Lapsuuden kodin pihapiirissä kasvoi komea mänty ja sitä puuta vasten tuli monet leikit leikittyä, ja puuta katseltua ja hämmästeltyä vuodesta toiseen. Sehän ylettyi taivaaseen saakka. Pihapiirissä oli myös muita puita, ja joinakin tuulisina päivinä minulla meni pelätessä, että puut kaatuvat päälle.
Zoomi
Sari Mäki-Penttilä
Ota yhteyttä
Etusivu
Illuusiopuu
Myöhemmin olen antanut itseni löytää historian lehtien havinalta käsitteen maailmanpuu, jonka kerrotaan tarkoittavan myyttistä puuta, joka sitoo taivaan ja maan yhteen tai kannattelee taivasta. Maailmanpuun sanotaan sijaitsevan maailman keskellä, ja sen sanotaan olevan eräänlainen maailmanpylväs.

Puu tunnetaan monissa kulttuureissa myös elollisen luonnon tai koko maailman vertauskuvana. Useissa mytologioissa eri maailman tasot sijaitsevat päällekkäin ja jättimäinen puu sitoo ne yhteen.  Sanonnan mukaan ihmiset ovat lehtiä elämänpuussa. Myös käsitteitä hyvän ja pahantiedonpuu sekä elämänpuu käytetään. Minun puuni on nimeltään illuusiopuu. Minussa on erilaisia maailmoita ja erilaisia tasoja ja puu ja nämä sivut sitovat tasot yhteen. Ja minusta tulee minä.

Illuusio määritellään aistihairahdukseksi, havaintovirheeksi tai todellisuuden tuntuiseksi kokemukseksi ja käsitykseksi, joka ei vastaa todellisuutta. Illuusiossa on siis olemassa todellinen ulkoinen aistiärsyke, joka tulkitaan väärin.  Esimerkiksi taideteoksen aikaansaamasta vaikutelmasta voidaan käyttää termiä illuusio.

Illuusio on sanana mielestäni äärimmäisen kaunis. Se suorastaan soljuu kielellä ja suussa sitä lausuttaessa. Yhdistettynä yhteen ihanteeseeni eli  puuhun, syntyy kaunis runollinen sana, ILLUUSIOPUU, joka kuvaa juuri näitä sivujani. Rakastan puita ja erilaisia luonnonkappaleita. Toisina päivinä juuri puut symbolisoivat minulle turvaa. Toisina päivinä pieni kukka yltää puun mittoihin ja sekin kannattelee omalla tavallaan taivasta. Rakastan myös sinua. Olemme kaikki yhtä.

Tänä päivänä luotan siihen, että jokin kannattelee, ja että elämä kantaa. Ja vaikka mieleni liihottelee onnellisena jossakin taivaanrannan temppeleissä, niin varpaani ovat tukevasti maassa ja mielelläni katson kaikenlaisiin elämän tosiasioihin. Elämä on uniikkitaideteos jokaisen meidän kohdalla. Olet tervetullut kurkistamaan minun taideteokseeni illuusiopuun muodossa!

Minun henkilökohtainen illuusiopuuni on muuten oikeasti olemassa. Se sijaitsee varsinais-suomessa Turun lähellä olevassa kunnassa nimeltä Masku. Maskussa puu löytyy Kankaisten kartanosta keskeltä lapsuuden pihapiiriäni. Siellä se on. Olen ottanut tavakseni käydä katsomassa sitä kerran vuodessa.

Alkuun