Blogi
Luova mieli

Ennen kaikkea mieleni on luova ja kuinka muuten voisi ollakaan;  niin on sinunkin mielesi. Tämän sivun kautta voit tutkailla muita luovia hankkeitani ja projektejani. Täältä voit löytää myös tekstejä liittyen luovuuteen ja taiteen tekemisen terapeuttisuuteen. Voit kurkistaa myös opinnäytetyöni saloihin, jonka kautta esittelen luomaani taidetoiminnan mallia.
Zoomi
Pöytälaatikko
Luova mieli
Sari Mäki-Penttilä
Ota yhteyttä
Etusivu
Illuusiopuu
SAVITYÖT
Taiteen terapeuttisuus
Tulossa myöhemmin:
LUOVA TOIMINTA
LUOVUUDEN ESTEET
LUOVUUDEN ELVYTTÄMINEN
MUISTOJEN RUSKAMÄTTÄÄLLÄ (opinnäytetyö)


TAITEEN TERAPEUTTISUUS
Luova tekeminen ja taidetoiminta
ovat hyvin terapeuttista. Ne ovat hyvät työkalut pysyä ladulla ja löytää takaisin polulle, jos käy niin kuin Punahilkalle metsässä, että eksyy eikä oikein itsekään tiedä mihin ja miten on menossa. Olen maalannut, valokuvannut, kirjoittanut, puhunut, itkenyt, nauranut yms. itseni auki ja näkyväksi löytäen kaiken sen sotkun alta juuri minut itseni. Jossakin vaiheessa elämää kirjoittaminen ja runous olivat henkireikäni, ainut ikkuna maailmaan, sekin kovin pieni ja peitelty, mutta myöhemmin ikkuna on kasvanut, itse asiassa elämän mittaiseksi. Tänä päivänä jokainen pienikin hetki on tärkeä ja itsessään juuri sitä elämää, ikkuna. Muuta kun ei ole. Sitten ku -elämää ei ole olemassa. Elämä on nyt.

RYHMÄOHJAUS
Ohjaan mielelläni
erityyppistä luovaa toimintaa erilaisille kohderyhmille ja/tai käyn puhumassa ja kertomassa esimerkiksi kirjoittamisen terapeuttisuudesta, mielenterveydestä ja omista kokemuksistani. Kirjoittaminen, maalaaminen ja valokuvaaminen sekä muut taiteen tekemisen muodot ovat oiva työväline tehdä löytöretkeä omaan itseen. Kenen tahansa mielenterveydelle on tarpeen tehdä aika ajoin inventaariota elämästään, jonka tukena voi käyttää erilaisia luovia menetelmiä. Kirjoittamalla, maalaamalla, laulamalla tai vaikka musiikkia kuuntelemalla voi löytää itsestään elämättömiä tunteita ja tuntemuksia, jotka kertyessään ja kuormittuessaan aiheuttavat erilaisia mielenterveydenhäiriöitä, esimerkiksi masennusta. Mieli on kuin astia, ja se täyttyy täyttymistään ellei sitä tyhjennetä. Toinen kirjoittaa itsensä auki ja tyhjäksi, jollekin kuvat ovat rakkaampi ilmaisumuoto. Menetelmiä itsetutkiskeluun on useita. Oleellisinta on kai elää ja olla itsensä kanssa läsnä.

Luovan toiminnan terapeuttisuuden lisäksi olen myös erittäin vakuuttunut vertaistuesta ja sen suomista mahdollisuuksista.  Se, että kuvan maalaaminen tai runon kirjoittaminen voi olla äärimmäisen palkitsevaa, ihminen tarvitsee tämän lisäksi toisia ihmisiä peileikseen ja kanssakulkijoikseen matkansa varrelle. Olemme ihmisiä ja vertaisia toinen toisillemme, ja kukin ihminen omaa hyvin rikkaan omaisuuden, nimittäin oman elämän kokemuksensa. On elämä ollut sitten miten mutkainen, solmuinen tai tomuinen tahansa, on sieltä aina tie ulos ja ihmistä kohdanneet vaikeudet voivat kääntyä rikkaudeksi ja voimavaraksi, josta riittää ammennettavaa elämän kaikille osa-alueille. Onnellisuuden edellytyksenä onkin jakaa, kertoa, puhua, tulla näkyväksi. Taiteen tekeminen ja luova toiminta voivat toimia oivallisena siltana itseen, mutta myös muihin ihmisiin, vertaisiin, kanssakulkijoihin.

Kirjoitetaan, maalataan, puhutaan, kohdataan, itketään, huudetaan, nauretaan, eletään, tullaan näkyviksi!


Alkuun